torstai 11. helmikuuta 2016

Tablettilaukku afrikankukista

Virkkasin harmaa-musta-valkoisen laukun villalangoista afrikankukan ohjeella ja hihnan tein koukkuamalla. Edessä on kolmesta palasta muodostuva läppä. Läpän kukkapalan keskelle jätin napille reiän ja napin kiinnitin alapuolella olevaan palaan.

Oikein kiva tabletin kokoinen laukku tuli, kun virkkasin vielä palojen ympärille yhden lisäkierroksen kiinteillä silmukoilla, muuten olisi jäänyt liian kapeaksi. Lankana oli 7 veljestä, vaalean harmaa on 7 veljestä Aapo.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Virkatut enkelit


Rauhallista Joulua ja Onnea Uuteen Vuoteen!

tiistai 15. joulukuuta 2015

Pallohiutale

Joulun tunnelmaa viritellessä sain innostuksen puuskan virkata jotain pientä joulukoristetta. Tällä kertaa virkkaisin jälleen lumihiutaleita ja uutena ajatuksena virisi yhdistää kolme hiutaletta yhdeksi palloksi. Tämän kyseisen hiutaleen ohje on ollut joskus Kauneimmat Joulun Käsityöt -lehdessä. Poikkesin ohjeesta ja jätin yhden sakaran pois, kun 8 sakaraa on mielestäni parempi.


Tärkkäsin ensin hiutaleet koviksi ja sitten vasta taitoin niistä kaksi ja kiinnitin kolmanteen langalla kiinni keskeltä, ylhäältä ja alhaalta. Näin saa mukavasti hieman pulleampia koristeita, jotka näyttävät ikkunassakin ihan kivalta, pyörivätkin hieman :)

tiistai 15. syyskuuta 2015

Pontso ja maton alku

Tämän pontson virkkasin joskus taannoin perinteisistä isoäidinneliöistä, mutta en ole tainnut tätä täällä esitelläkään. Tämä on minulla mökkipontsona, koska on kivan lämmin ja mukava heittää päälle näin syksyn tullen, kun vilu yllättää. Tämä on virkattu alpakan villalangasta ja on kivan pehmeä. Hapsut olen letittänyt, niin eivät rispaannu. 





Mökillä olen virkannut tänä kesänä alimpana kuvassa näkyvää mattoa farkuista, mutta sen verran kovaa puuhaa on, että ei voi kovin montaa riviä kerralla virkata. Lisäksi on niin pölyistä touhua, että olen virkannut vain ulkona. Saas nähdä, jääkö matto odottamaan ensi kesää, kun enää en ulkona tarkene virkata.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Virkattu pussukka

Virkkasin tällaisen pikku pussukan ja kiinnitin sen valmiiseen kukkaronkehykseen. Sattui löytymään lankavarastosta aika lailla saman sävyistä violettia puuvillalankaa kuin kehyksen pallukoissa. Tänne mahtuu vaikkapa koukut, silmälasit tai kännykkä.


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kroko-shaali

Ostin kerran Lidlistä Nina-sukkalankaa pari pakettia. Yhdessä paketissa oli 4*50 g lankaa. Oli hieman vaikea arvioida, mihin asti langat riittävät, joten päätin virkata hartiashaalin, jonka aloitin helmasta. Tällainen luomus siitä loppujen lopuksi tuli ja kaksi kerää lankaa jäikin vielä käyttämättä. Lankaa meni siis yhteensä 300 g.


Helman virkkasin krokotiilisilmukoin, sitten jatkoin virkaten kiinteitä silmukoita ja jokaisen kiinteän silmukan väliin ketjusilmukka. Lopuksi vaihdoin pyöröpuikkoon, jolla neuloin edestakaisin resorin. Edustaan laitoin napit, jotka päällystin samalla langalla virkkaamalla. "Hännässä" on kavennukset ja kiinteiden silmukoiden osuus edustalla on myös muotoon virkattu kavennuksin reunasta ja pääntieltä. Mitään mallia minulla ei tähän ollut, mutta krokotiilisilmukoihin sentään löytyy ohje vaikkapa täältä.


Takana ei ole mitään "uloketta", eli tämä ulottuu vain hartioille takaa.


lauantai 28. helmikuuta 2015

Hauska Lakupekka-patalappu


Pitihän tätäkin kokeilla! Ohje Lakupekka-patalappuun löytyy Touhumaan sivuilta. Koristepatalappuna taidan pitää, sillä ei tämä ihan käytönnöllisin patalappu ole. Touhumaan sivuilla näyttää olevan myös virkattu Lakupekka-matto.

lauantai 31. tammikuuta 2015

Maalaisromantiikkaa


Pitkästä aikaa jotain valmista!
Virkkasin ruutuvirkkauksella ukko-akka -liinan. Lankana oli Novitan virkkauslanka, koukku 2 mm ja vähän ohjetta katsoin vastaavasta pyöreästä liinasta, jonka mallin olen joskus tulostanut netistä ranskalaisesta lehdestä. Muutin mallia kymmenkulmaisesta liinasta kahdeksankulmaiseen, jätin lisäksi muutamia kuvioita pois ja muokkasin akan mekkoa sekä en tehnyt ollenkaan reunapitsiä liinaan. Leveimmälältä kohdalta, siis kulmista, liinan leveys on 78 cm ja lankaa meni n. 220 g. Mökille tämä kulkeutui ja sinne se taitaa klaffipöydän päälle parhaiten sopiakin.


 Tässä vielä hieman lähempi kuva kuviosta.


Sitten löysin kaapista vanhan virkkuun, jonka olin jo heittämässä roskiin, mutta sitten kuitenkin tuunasin siitä tyynyn mökin parvelle. Eli kalalangasta olen joskus virkannut paloja ja ommellut niitä yhteen, muistaaksesi sängynpeitettä aikoinaan niistä kaavailin. Mutta kuvio ei sitten miellyttänytkään ja jätin kesken. Tyynyn viimeistelin virkkaamalla vielä erikseen päälle villalangasta ketjusilmukoita. Tuli heti vähän pirtsakampi, eikä näytä ihan niin aneemiselta kuin alunperin!


keskiviikko 13. elokuuta 2014

Afrikantähti-matto



Pitihän tätäkin kokeilla. Virkkasin punoskuteesta maton kesämökille saunamökin kylppäriin. Luulen, että käy sinne ihan hyvin koon ja värienkin puolesta. Valitsin samoja sävyjä kuin mökin verhoissa, joten ihan suunniteltu juttu kerrankin :) Kude on Lankavan Lilli-ontelokudetta ja mallikin löytyy Lankavan sivuilta. Tosin mallissa on käytetty eri kudetta (Esteri). Tästä tuli 85 senttiä halkaisijaltaan eli 10 cm leveämpi kuin mallissa. Lilli lienee paksumpaa kuin Esteri.
Ohje Lankavan sivuilla.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Reikähuivi


Virkkasin Modan (4/2014) ohjetta tapaillen huivin puuvillalangasta. No, ainakin on ilmava :)

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Tablettilaukku

Meidän tabletilla ei ole ollut mitään laukkua, mutta nytpä on. Virkkasin myös johdolle taskun ja hihnaan olkapään kohdalle levennyksen. Tällä voin sitten hyvin kuljetella tablettia. Lankana on ohutta trikookudetta.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Koukutut tohvelit

Tällaiset tossut virkkasin koukkuamalla ja päälle virkkasin vielä piilosilmukoin kirjaimet. Pohjan virkkasin erikseen ja siihen sopivan yläosan. Kiinnitin osat toisiinsa kiintein silmukoin vähän pörröisemmällä langalla. Koukkuamalla tulee onneksi hyvin tiivistä jälkeä, mikä toimii mainiosti esimerkiksi juuri tossuissa. Malli on taas rakennettu oman jalan mukaan.